"Kun puhun järjestä tai rationaalisuudesta, tarkoitan luottamusta siihen, että me voimme oppia myös omiin virheisiimme ja erehdyksiimme kohdistuvasta kritiikistä. Voimme oppia etenkin toisilta ihmisiltä tulevasta kritiikistä, mutta myös itsekritiikistä.
Rationalisti on yksinkertaisesti henkilö, jolle on tärkeämpää oppia kuin olla oikeassa. Hän on henkilö joka on valmis oppimaan muilta - ei yksinkertaisesti omaksumalla muiden ihmisten mielipiteitä, mutta myös antamalla ilolla muiden kritisoida omia ideoitaan ja iloisesti kritisoimalla muiden ihmisten ideoita. Painotus on kriittisessä keskustelussa.
Aito rationalisti ei ajattele, että hänellä tai kenelläkään muulla olisi hallussaan totuus; eikä hän ajattele, että pelkkä kritiikki auttaisi synnyttämään uusia ideoita. Hän kuitenkin tietää, että ajatusten maailmassa vain kriittinen keskustelu voi auttaa erottamaan jyvät akanoista. Hän on tietoinen siitä, että jonkin idean hyväksyminen tai hylkääminen ei ole koskaan puhtaasti rationaalinen asia. Aito rationalisti kuitenkin ajattelee, että vain kriittinen keskustelu voi antaa kypsyyttä näkemään ajatukset useammalta näkökulmasta ja tekemään nistä oikean arvion."
Oma käännökseni katkelmasta tieteen filosofi Karl Popperin esseestä 'Vapaudesta' kokoelmassa 'Koko elämä on ongelmien ratkomista' (1999) ("On Freedom" in "All Life is Problem Solving" (1999)
![]()
Oma huomatukseni: Kannattaa kuitenkin muistaa, että rationaalinen keskustelu vaatii aina, että keskustelun molemmat osapuolet hyväksyvät edes jollakin tasolla rationaalisuuden hyväksyttäväksi kriteeriksi argumentoinnissa. Karl Popper itsekin totesi, että sellaisen ihmisen kanssa ei yleensä kannata argumentoida rationaalisesti, joka tähtää päätäsi pistoolilla.
Popperin ajatukset ovat toki todellisuudessa pelkkiä taivaanrannassa siintäviä haavekuvia, mutta ilman tällaisia suurempia, tavoittamattamassa olevia päämääriä elämä olisi paljon harmaampaa. Edes pyrkiminen johonkin suuntaan tuottaa kuitenkin aina paremman tuloksen kuin paikalleen jämähtäminen, vaikka perille ei koskaan pääsisikään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Popper
"Sir Karl Raimund Popper (28. heinäkuuta 1902 Wien, Itävalta-Unkari – 17. syyskuuta 1994 Lontoo, Britannia) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemyksiä pidetään eräinä vaikutusvaltaisimmista myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan.
Hänen suurin saavutuksensa tieteenfilosofian saralla oli falsifioinnin painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen tietoteoreettinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi."

