Ihminen on kokonaisuus, joka koostuu kehosta ja aivoista. Aivot ovat se ihmisen kehon osa, joka on evoluution myötä kehittynyt erityisesti hallitsemaan ja ohjaamaan kehon toimintaa.
Aivot tekevät tätä kehon ohjaamista ja hallintaa miljoonilla eri tavoilla joka ainoa hetki. Aivot seuraavat miljoonia ja taas miljoonia kehon tapahtumia herkeämättä koko elämäni ajan, nukkuessabu ja valveilla ja myös kun olen tajuttomana.

Aivot eivät kuitenkaan vaivaa minua näillä miljonilla pikkuseikoilla, sillä tietoisuuteni tukehtuisi sekunnissa, jos sen pitäisi ottaa kantaa jokaiseen tapahtumaan kehossasi.
Kaikki tämä työ tapahtuu alitajunnassasi, joka työskentelee ylikierroksilla joka ainoa sekunti, jonka olen hengissä. Täältä tajunnan tasolle väläytellään vain ehdottomia hupipuasioita; "Rakko täynnä", "Nälkä" tai "Sormea polttaa".
Kaikki tämä tapahtumat ovat toki myös kehon hermosolujen tapahtumia, mutta niiden tulkinta ja merkityksen antaminen niille tapahtuu aivoissa. Keho ei yksinkertaisesti voi toimia ilman aivoja. Toisaalta täydellinen aivokuolema on aina ehdoton loppu: siitä ei ole paluuta, vaikka ruumis vielä saataisiinkin pidettyä keinotekoisesti toiminnassa.

Toisaalta se mitä olemme ja missä me olemme muovaa aina tietosuutemme perustan, mutta me olemme siitä merkillinen eläinlaji, että me voimme vaikkapa kirjoista ja kuvista vastaanottaa ärsykkeitä, jotka eivät olekaan todellisia ja jotka voivat silti muuttaa tajuntaamme ja käsitystämme todellisuudesta jopa rajustikin.
Ihminen on myös todennäköisesti ainoa eläinlaji, joka voi kokonaan irtaantua oman fyysisen todellisuutensa rajoista ja katsella asioita, jotka eivät ole koskaan olleet sen omassa näköpiirissä. Kun asiaa oikein ajattelee, niin on sittenkin aika merkillistä, että ihminen voi katsoa ilman silmiä, vain aivojensa avulla.

Vaikka meidän fyysinen todellisuutemme muovaa meitä varmasti eniten, se mitä me teemme aivoillamme voi olla jo yhtä tärkeää mielemme ja tajuntamme kehityksen kannalta.
Nälkä, jano tai seksuaalinen halu eivät enää kuitenkaan ohjaa meitä samassa määrin kuin lajimme alkuhämärissä. Kun ne on tyydytetty, niin meidän toimintaamme määrittävätkin aivojen luomat tarpeet. Vanha kunnon Maslowin tarvehierarkia ihan oikeasti toimii yhä.

Minusta kuitenkin fantastisinta aivoissa on se, että alitajunta ei ole enää suinkaan vain kehon palvelija, vaan siitä on kehittynyt tietoisen tajunnan apulainen, joka koko ajan prosessoi minulta piilossa niitä miljoonia vaikutteita, ajatuksia ja kokemuksia, joita eläessäni kerään.
Sivumennen sanoen olen kuitenkin kokenut, että alitajunta antaa parhaiten vastauksia, jos pystyn todella vapauttamaan tietoisen tajuntani kuuntelemaan alitajuntaa ja vastaanottamaan sen viestejä. Se taas vaatii uskoa siihen, että asiat voivat edetä mielessä itsestään, kun vain antaa aivoille riittävästi vapautta.
Ihan käytännön tasolla ainakin minulle sellaiset asiat kuten puutarhanhoito, imurointi ja silitys ovat tapahtumia, joiden jälkeen minut yleensä löytää tietokoneen näppäimistöä kolhimasta.
Tällainen mekaaninen, mutta huomiota vaativa puuha ehkäpä antaa alijtajunnalle juuri sopivan tilan jyllätä ja peuhata aivojen varastoiman datan parissa.

Toisaalta sellaiset käsitteet kuin ‘minuus' ja 'tietoisuus' eivät suinkaan ole asioita, jotka olisivat vain joko päällä tai pois päältä. Jokainen ameebakin on varmasti tietoinen siitä missä se loppuu ja toinen ameeba alkaa ja on siis tietyllä perustasolla tietoinen omasta olemassaolostaan.
Tietoisuus omasta minästä on varmasti asia, joka on kehittynyt lukemattomien muiden elävien olentojen ominaisuuksien tavoin pikkuhiljaa evoluution myötä aina vain korkeammalle tasolle.

Wikipedia

Lajinkehityksen huipulla tällä hetkellä olevista eläimistä vaikkapa koira tai kissa tietävät varmasti olevansa olemassa ja olevansa yksilöitä; ne eivät vain voi ihmisen tavoin ilmaista sitä sanoin.
Ihmisen kyky ilmaista ja kuvata sanojen avulla oma minuutensa on juuri ja nimenomaan tuon kielen ansiosta erilainen kuin muilla eläimillä. Se ei tarkoita suinkaan sitä, että ihmislajin minuuden tai tietoisuuden todellinen fysiologinen perusta olisi jotenkin erilainen kuin muilla samalla kehitystasolla olevilla eläinlajeilla.

Nimenomaan kielen avulla ihminen on vain pystynyt luomaan aivan uudenlaisen käsitteistön minuuden käsittelyyn ja nostamaan asian aivan uudenlaiselle abstraktiuden ja myös monimutkaisuuden tasolle.
Juuri kehittämäni ‘abstraktin monimutkaisuuden laki’ muuten sanoo, että jos abstraktit käsitteet voivat monimutkaistua, ne myös vääjäämättä aina monimutkaistuvat.

Voi tietysti myös väittää, että kielen avulla ihminen on jo luonut avain uudenlaisen 'minuuden', jota ei muilla elänlajeilla ole. Tämä minuus on kuitenkin aina kehon ja tajunnan yhdistelmä, eikä toista voi olla ilman toista.
Niinpä eräiden utoopikkojen jo hellimä ajatus tajunnan varastoimisesta bitti bitiltä kovalevylle ja elämän jatkamisesta pelkän mielen elämän jatkumisena on aivan samanlainen haavekuva, kuin uskovaisten hellimä ajatus ruumiista erillään olevan sielun olemassaolosta.

Ymmärän hyvin, että ihmisen kehittämän ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen menetelmä puheen ja ajastusten säilyttämiseksi jopa sukupolvesta toiseen on voinut johtaa harhakuvaan siitä, että ihmisen mieli voisi jatkua, vaikka hänen ruumiinsa katoaakin.
Tavallaanhan niinhän asia onkin; vaikkapa Sokrates ja Epikuros ovat edelleen meille tietyllä tasolla elossa ajatustensa kautta, vaikka heidän ruumiinsa ovat jo kauan sitten palanneet elämän loputtomaan kiertokulkuun.