Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen esitti Helsingin Sanomissa julkaistussa puheenvuorossaan, että kirkollisveroja tulee voida vapaasti käyttää myös erilaisten herätysliikkeiden toiminnan tukemiseen. Ajatus herättää kysymyksiä, jotka mielestäni todella vaativat julkista keskustelua.
Suomessa (ja monessa muussa länsimaassa) on tilanne, jossa virallinen valtionkirkko on joutunut seuraamaan ajan hengen muutosta ja muuttumaan radikaalisti sallivammaksi, suvaitsevammaksi ja humaanimmaksi kuin mitä tuo kirkko oli vain muutama vuosikymmen sitten.
Yhteiskunnassa itsensä läpi lyönyt humanistinen perusajattelu on jo muovannut myös eurooppalaisista protestanttisista valtionkirkoista aivan uudenlaisia toimijoita, joiden toiminta, tavoitteet ja myös toimintatavat ovat hyvin monien modernin, avoimen yhteiskunnan omaksumat yhteiset arvot sisäistäneen ihmisen hyväksyttävissä.
Näiden kirkkojen piirissä elää kuitenkin myös vahvana aivan toisenlainen ahdasmielinen, vanhoillinen ja edelleen kirjaimelliseen Raamatun tulkintaan ajattelunsa pohjaava siipi.
Heidän uskontonsa on itse asiassa jo käytännön toteutukseltaan aivan erilainen uskonto kuin valtionuskontojen edustama maltillinen, sovitteleva ja käytännöllinen kulttuurikristillisyys, vaikka samoihin 'pyhiin kirjoituksiin' molemmat suuntaukset teoriassa toimintansa nojaavatkin.
Nämä yleensä erilaisiin herätysliikkeisiin kertyneen fundamentalistiset ryhmät eivät yleisesti ole hyväksyneet niitä yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä avoimuuden ja sallivuuden ajatuksia, jotka toisaalta virallisessa valtionkirkossa ovat jo arkipäivää.
Tilanne johtaa väistämättä ristiriitaan, joita valtionkirkon edustajat toki pyrkivät kaikin voimin lakaisemaan maton alle, sillä pelkona on kirkollisen yhtenäisyyden menettäminen ja herätysliikkeiden päätyminen kirkon ulkopuolelle.
Toisaalta jos pelataan liian avoimesti taantumuksellisten ryhmien pussiin, pelkona on menettää tavallisten seurakuntalaisten tuki. He ovat kuitenkin ovat hyvin laajasti omaksuneet yhteiskunnassa yleisesti hyväksynyt vahvasti humanistiseen ajatteluun pohjaavat avoimuuden ja suvaitsevaisuuden arvot.
Peruskysymys tavallisten seurakuntalaisten kannalta kuitenkin on, voiko hän nyt tietää minkälaiseen toimintaan hänen kirkollisveroäyrinsä käytetään; tuetaanko niillä valtionkirkon edustamaa jo hyvin yleishumaaneja tavoitteita, vai henkisesti rajoittunutta ja ahdasmielistä herätysliikkeiden nurkkakuntaisuutta ja dogmaattisuutta.
Oman hyvin tärkeän mutkansa asiaan tuo se, että myös valtionkirkon harjoittamassa lähetystyössä on hyväksytty yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyt arvot, joiden mukaan esimerkiksi syntyvyyden säännöstely ja ehkäisy ovat hyväksyttäviä ja tärkeitä keinoja kehitysmaiden kurjuuskierteen pysäyttämiseksi.
Toisaalta monet herätysliikkeet toimivat aktiivisesti juuri näitä samoja asioita vastaan.
Julma lopputulos voikin olla, että kun valtionkirkon harjoittama lähetystyö voi aidosti tukea ja auttaa kohdemaan tulevaa kehitystä, voi herätysliikkeiden harjoittama lähetystyö aivan yhtä aktiivisesti haitata niiden tulevaa kehitystä, kun herätysliikkeet toimivat ehkäisyn ja syntyvyyden säännöstelyn käyttöä vastaan.
Väestön kasvun hillitseminen on kuitenkin jo monissa kehitysmaissa ehdoton avainkysymys, jos niiden kurjuuskierre halutaan todella katkaista, eikä nykyisiä ongelmia haluta vain laastaroida.
Onkin todella syytä kysyä pitäisikö tavallisen seurakuntalaisen saada tietää menevätkö hänen verorahansa valtionkirkon oman useimmiten yleisesti hyväksytyn toiminnan tukemiseen, vai meneekö verorahoja myös erilaisten ahdasmielisten kristillisten ääriliikkeiden toiminnan tukemiseen.
Voisiko kuitenkin olla niin, että seurakunnan jäsenten enemmistölle vieraiden äärimmäisyysliikkeiden pitäisi sittenkin itse rahoittaa oma toimintansa?
Leave a comment
Hide subcomments