Tämän päivän demokraattisesti ja humaanisti ajattelevien ihmisten perusarvot juuret ovat vankasti antiikin Kreikassa syntyneestä ja kukoistaneesta rationaalisesta ja humaanista filosofiasta ja ovat siis paljon kristinuskoa vanhempaa alkuperää.

Nuo antiinkin suurten ajattelijoiden ajatukset ovat tietysti heijastuneet kristinuskoonkin, mikä aiheuttaa sukunäköä, vaikka kyse onkin siis vain avioliiton kautta syntyneestä pikkuserkkuudesta.

Toisaalta antiikin rationaaliset ihanteet ovat todellisuudessa jo kauan sitten ohittaneet kristinuskon opit läntisten yhteiskuntien ajattelun peruspilareina, mikä osaltaan varmasti sekoittaa syy- ja seuraussuhteiden tajuamista.

Mitään antiikin Kreikan filosofisista koulukunnissa ei olisi edes olemassa, jos kristinuskon kaltainen yhden ainoan totuuden salliva uskonto olisi ollut vallassa antiikin Kreikassa.

Me kaikki saamme nyt nauttia sen tuloksista, että antiikin Kreikan uskonto oli kehittynyt sellaiseksi, että se salli lopulta oikeastaan kaikenlaisen ajattelun.

Tosin ensimmäiset julkiateistit joutuvatkin Kreikassakin aluksi vainon kohteeksi. Myöhemmin myös ateistiset ajatuksetkin sai Kreikassa esittää rauhassa ja vaikkapa käytännössä hyvin ateistiset epikurolaiset opit levisivät laajalti.

Monet varhaisista kreikkalaisista filosofeista olivat aivan taatusti käytännössä ateisteja. Varsinaisia teistejä nykyisessä mielessä varmasti oli antiikin filosofeista tuskin kukaan, mutta abstrakti, panteistinen jumaluuden käsite oli monilla toki mukana.

Antiikin Kreikkaan syntyi valtava ajatusten kirjo. Juuri tuo ajattelun valtava monipuolisuus on nimenomaan syy miksi antiikin Kreikasta voidaan hakea meidänkin yhteiskuntamme ajattelun rakennuspuita, kun yhden ainoan aatteen varaan rakennettujen aavikoiden uskontojen merkitys on kutistunut koko ajan.

Jo varhaisessa antiikin Kreikassa sana atheos merkitsi jumalatonta. Sana alkoi merkitä tarkoituksellista ja aktiivista jumalattomuutta jo viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua eli kyse oli juuri ja nimenomaan anti-teismistä.

Jo tuolloin sana sai merkitykset 'katkaista siteet jumaliin' ja 'jumalien kieltäminen' aikaisemman epäuskova-käsitteen sijaan. Atheos-sanan voi siis aivan huoleti kääntää ateistiksi.

Cicero otti sanan latinaan suoraan kreikasta eli atheos on latinaksikin atheos. Sanaa käytettiin erityisesti kuvaamaan koko jumalan käsitteen aktiivisesti kieltäviä ihmisiä hellenistien ja kristittyjen käymissä kiivaissa väittelyissä, joissa sitä itse asiassa käyttivät molemmat osapuolet toisistaan.

Hellenistien mukaan kristityt olivat ateisteja kieltäessään valtakunnan muut jumalat.

Kreikkalainen filosofi Anaxagoras tuomittiin ateistina kuolemaan jo vuoden 450 tienoilla eaa, kun hän oli väittänyt jumalien olevan vain myyttisiä abstraktioita.

Filosofi Diagoras Meloslainen taas tunnetaan suorastaan Diagoras Ateistina. Hänenkin ateisminsa kuitenkin vielä johti vakiintuneen uskonnon harjoittamaan vainoon ja hän joutui pakenemaan Ateenasta Korinttiin. Hän lienee syntynyt vuoden 475 eaa. tienoilla.

Ateismi yltyi Kreikassa pian todelliseksi epidemiaksi ja ateistisia tai agnostisia ajatuksia esittivät niin sofisti Protagoras, materialismin ja atomien isä Demokritos ja filosofi Epikuros.

Roomassakin oli ateisteja. Roomalainen valtiomies, ajattelija ja oraattori Marcus Tullius Cicero tunnustautui uskontojen vieroksujaksi ja hän usko järkeen taikauskon sijaan, vaikka olikin eräitten kirjoittajien mukaan ajoittain valmis uskomaan jonkinlaiseen jumaluuteen. Häntä pidetään Wikipedian mukaan joka tapauksessa eräänä eurooppalaisen humanismin perustajahahmoista.

Myös täydellisen epikurolaisen maailmankuvan rakentanut roomalainen filosofi Lucretius luetaan ateistien sankkaan joukkoon ja hänen pääteoksensa De rerum Natura (Maailmankaikkeudesta)pyrki nimenomaan vapauttamaan ihmisten mielet taikauskosta ja kuolemanpelosta.

Myös roomalainen filosofi ja kirjailija Seneca on yleisesti luettu ateistiksi. Stoalaista oppia kannattanut Seneca kirjoitti erityisesti ihmisen tarpeesta kohdata avoimesti oman kuolemansa ajatus.

Myös Trimalkion Pidoista tunnettu kirjailija Petroniusta pidetään yleisesti ateistina.

Platonilla sen sijaan oli jumalan käsite, mutta jumala oli hänelle korkein ja täydellisin olento, joka käyttää ikuisia arkkityyppejä rakentaakseen maailmankaikkeuden, joka on kuitenkin toisaalta ikuinen ja luomaton. Hän on tässä luomisasiassakin siis täysin eri linjoilla kristinuskon kanssa.

Maailman muotoa ja tarkoitusta rajoittavat kuitenkin epätäydellisen aineen asettamat rajoitukset. Platonin mukaan maailmankaikkeudessa on siis todellisia ja aitoja virheitä, eivätkä ne ole vain ihmisen väärin käsittämiä jumaluuden tarkoitusperiä. Tässäkin kristinuskon opetukset menevät aivan eri suuntaan.

Platonille jumala ei siis ole moraalin lähde, vaan hyvyys on jokaisessa itsessään, mikä muuten on sivumennen sanoen aika tavalla lähellä nykyistä tieteen käsitystä moraalin alkuperästä ihmislajin lajillisen evoluution tuotoksena. Kristinuskon moraalikäsitysten kanssa Platonin ajatuksilla ei ole siis mitään tekemistä.

Platonille jumala on alkusyy ja itseään liikuttava liikkuja, mutta hän ei mitenkään sitoutunut monoteismiin. Hän esitti myös, että koska planeettojen liike on yhdenmukainen ja ympyränmuotoinen ja koska juuri tuo liike on järjen liikettä, planeettoja liikuttaa rationaalinen sielu. Näitä planeettoja liikuttavia sieluja voitaisiin Platonin mukaan kutsua jumaliksi.

Tällaisiin sfääreihin ei kristinuskon takapajuinen sielunmaisema ole koskaan yltänytkään, joten vertailu tässä asiassa on mahdotonta.

Platonin jumala on siis jotain aivan muuta kuin kristittyjen jokaisen elämää sorkkiva, taivaallisten valvontakameroiden armeijaa ylläpitävä, rankaiseva ja ankara isähahmo. Se on paljon lähempänä Yoismin (www.yoism.org) panteistista olemassa olevaan maailmaan puuttumatonta jumalaa

Tämäkin essee on kooste Näkökulman keskusteluissa esittämistäni puheenvuoroista.