Voisiko kuvitella, että uskonnolliset ihmiset opettaisivat lapsilleen itse oman seurakuntansa tuella mahdolliset vain heidän omalle uskolleen spesifit arvot ja moraaliopit, eivätkä käyttäisi siihen päiväkotien ja koulujen harjoittamaa uskonnon tuputusta?

Mitäpä jos kaikille lapsille koulussa kerrottaisiinkin samalla tavalla kaikkien uskontojen moraaliopetuksista ja historiasta? Samalla kaikille lapsille tietysti kerrottaisiin samalla myös minkälaisia yhteiseen hyvään pyrkiviä arvoja meidän yhteiskuntamme todellisena moraalisena selkärankana oleva filosofinen ja humanistinen ajattelu on vuosisatojen ajan koettanut yhteiskunnissa edistää.

En toki edes rohkene esittää, että ateismia sen kummemmin ryhdyttäisiin kouluissa esittelemään.

Vaikka kouluissa on toki jo erikseen ET-opetusta, on ongelmana nykyisin usein se, että uskonnonopetuksesta pidättyminen nykyisellään väistämättä erottaa lapsen hänen ydinryhmästään eli luokkatovereista.

Siksi sangen monet valitsevat pienen riesan tien ja antavat lapsen olla näilläkin tunneille mukana, vaikka eivät olisikaan tuon koko ajan kutistuvan valtionkirkon jäseniä.

Jos koulussa ei jaettaisi yhden uskontokunnan indoktrinaatiota, vaan uskonnon ja filosofian tunneilla esiteltäisiin tasa-arvoisesti kaikkien uskontojen ja maailmankatsomusten historiaa, ei tällaista jakoa enää tarvittaisiin. Samalla vältettäisiin maahanmuuttajien lasten erottaminen omille tunneilleen opettelemaan omaa uskontoaan.

Tällaisen tunnustuksettoman uskontojen, moraalin ja filosofian opetuksen todellinen tiedollinen anti olisi väistämättä suurempi kuin nykyisen uskonnon opetuksen. Vauhdilla maallistuneessa yhteiskunnassa on vain yhden uskonnon oppien osaamisesta koko ajan vähemmän ja vähemmän hyötyä.

Koulujen uskonnonopetuksen päätehtävänä on nykyisellään loppupeleissä aina valtionkirkon uskonnollisen aatteen edistämine. Seurakunnat ja kirkko ovat kuitenkin aatteellisia yhteisöjä, joiden päätehtävä on oman uskonnollisen ideologiansa ylläpitäminen ja levittäminen.

Sen sivutuotteena kirkko toki tuottaa erilaisia siirtymäriittien hoitotehtäviä ja esimerkiksi hautauspalveluita jäsenilleen.

Monien ajattelua sotkee edelleen varmasti se, että seurakunnille on historiallisista syistä annettu erilaisia viranomaistehtäviä muistuttavia tehtäviä. Mitään erityistä syytähän ei niitä tosin enää ole seurakuntien hoidossa pitää.

On suorastaan hämmästyttävää, että vanhasta jo kauan sitten kadonneesta kristillisestä yhtenäiskulttuurista periytyvä kristillisen valtionkirkon asema valtiokoneiston osana ei ole joutunut kriittisemmän ja ankaramman keskustelun osaksi ja miksi kirkon haltuun uskottujen viranomaisluonteisten tehtävien hoidosta tai koulujen uskonnon opetuksesta ei keskustella enempää.

Ehkä se johtuu siitä, että nykyinen valtionkirkkomme on osannut maastoutua niin hyvin ja vaimentaa aatteellisen äänensä sekulaariin nyky-yhteiskuntaan sopivan kuulumattomaksi.

Avoin keskustelu asiasta voisi kuitenkin olla paikallaan, sillä nythän sitä ei käytännössä käydä. Aika moni nykytilanteeseen tottunut ihminen voisi keskustelun kuluessa havahtua huomaamaan, että eihän ole enää mitään todellista syytä käyttää jonkin aatteellisen yhteisön palveluita yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen.

PS. Tämäkin puheenvuoro perustuu löyhästi tuolla Näkökulman kiivaissa keskusteluissa heitettyihin ajatuksiin.

PPS. Bonuksena uskollisille lukijoille Sceptic Magazinen Michael Shermerin upea esiintyminen, jossa hän kertoo mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita uskomaan, (sorry mutta ilman tekstitystä):

via videosift.com