Ajatuksia olemisesta

Osa 1

Dogmaatikon on useimmiten mahdotonta ymmärtää pragmaatikkoa.

Osa 2

Dogmaatikko ei itse usko olevansa dogmaatikko ja hän hämmästyy aina syvästi moisista perusteettomista syytöksistä.

Osa 3

Dogmaatikon tunnistaa siitä, että hänellä on oma kanta aina heti valmiina; vain perusteet kannalle pitää vielä keksiä ja siitä, että puhtaat käytännön kysymyksetkin voivat muodostua syvästi henkilökohtaisiksi.

Osa 4

Dogmaatikolle maailma ja menneisyys ovat vain materiaalia, jota voi vapaasti muotoilla omaa kantaa tukevaksi.

Osa 5

Dogmaatikkoa vaarallisempi on vain kaksi tai useampi dogmaatikkoa yhdessä, sillä dogmatismi helposti kasvaa ja kehittyy laumoissa aivan uudelle tasolle.

Osa 6

Laumaan kerääntyneet dogmaatikot eivät usein pysty enää vastaanottamaan muunlaisia mielipiteitä lainkaan, kun yksinäinen dogmaatikko on usein vielä saatavissa keskusteluyhteyteen.

Osa 7

Hysteeriseen oikeamielisyyteen virittäytynyttä dogmaatikkolaumaa ei kannata edes yrittää lähestyä. Kannattaa odottaa, että lauma hajaantuu, sillä arkielämässä dogmaatikot ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.

Osa 8

Dogmatismi ei ole rikos, eikä edes millään tavalla kiellettyä. Päätöksenteossa vaarana vain on, että tehdään päätöksiä, jotka palvelevat aatteen etua, eivätkä päätösten kohteena olevien ihmisten etua.

Osa 9

Dogmaattisuus helpottaa elämää, kun asioita ei tarvitse katsella kuin yhdestä näkökulmasta. 'Toisaalta ja toisaalta' -ajattelu ei sovi dogmaatikolle, mutta se vain aika usein tuottaa oikeassa elämässä parhaan tuloksen. Silloin voidaan tunnustaa se tosiasia, että lähes kaikilla asioilla on sekä etuja että haittoja.

Osa 10

Melkein mikä tahansa aate, ideologia tai ajatusmalli voi muodostua dogmiksi, jos se saa vallattua liian suuren roolin ihmisen mielessä. Dogmaattisuus ei ole vain päällä tai pois, vaan me kaikki olemme täysin vapaalla asteikolla enemmän tai vähemmän dogmaattisia ainakin joissakin asioissa.

”Kaikki on hyvin” on lause joka herättää lähes automaattisen vastareaktion monissa kuulijoissa. Syvällä ihmisluonnossa vain taitaa olla perustaipumus etsiä pulmia ja ongelmia ratkaistavaksi.
Me etsimme vaistomaisesti negatiivisia puolia lähes kaikista asioista. Tämä ehkä tapahtuu siksikin, että ongelmiin keskittyvä ajattelutapa on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi kehittää ihmisyhteisöjä ja erityisesti taloutta.
Menetelmät, toimintatavat ja tuotteet kehittyvät, kun me emme tyydy siihen mitä meillä jo, vaan haluamme paremman organisaatiokaavion, paremman matkapuhelimen tai paremman kamman.
Kasvuajattelu kuitenkin perustuu sille olettamukselle, että me haluamme koko ajan enemmän, parempaa, isompaa ja kiiltävämpää. On toki aivan varmaa, että meillä ei olisi tätä nykyistä taloudellista hyvinvointia, jos kasvuajattelua ei olisi ollut.

Silti väitän, että jossain pisteessä olisi syytä pysähtyä myös miettimään mitkä kaikki asiat ovat meillä hyvin. Tiedän, että jo pelkkä tällaisen ajatuksen esittäminen nostaa niskakarvat pystyyn monelta, sillä tuohan kuulostaa järjestelmän tai peräti valtaapitävien puolustamiselta.
Tosiasia kuitenkin on, että me asumme maassa, jossa kukaan ei enää kuole nälkään. Me todellakin asumme maassa, jossa yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on yhä keskeinen arvo, jota oikeasti myös tavoitellaan.

Me asumme maassa jossa sukupuolten tasa-arvoisuus on saavuttanut tason, jota ei ole aikaisemmin todennäköisesti tavattu koko ihmiskunnan historiassa. Me asumme maassa jossa valtaosa väestöstä tukee myös sukupuolisten ja kaikkien muidenkin vähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua.
Me asumme maassa, jossa väestön ylivoimainen valtaosa on hyvin ravittua, asuu mukavissa ja viihtyisissä asunnoissa ja on elämäänsä ylipäätään suhteellisen tyytyväistä, ainakin jos puhutaan aivan elämisen perustekijöistä.

En kuitenkaan tällä kaikella tarkoita sitä, että meidän pitäisi yhteiskunnan tasolla vain tyytyä nykytilanteeseen, sillä kehitettävää on aina. Kuitenkin yksilö voi hyötyä ihmisenä siitä, kun hän tajuaa, että lisää sitä samaa ei välttämättä lisääkään hänen onnellisuuttaan.
Suurempi palkka, isompi talo, tai uusi auto eivät välttämättä tuo mukanaan kuin hetkellisen saavuttamisen tunteen, jos nykyinen palkka on jo ihan hyvä, nykyinen talo on ihan mukava ja nykyinen auto ihan siisti.

Tässä kohtaa on pakko ottaa vanha kunnon Epikuros vaihtopenkiltä mukaan peliin. Epikuroksen mukaan turhamaisuuden asettamat vaatimukset eivät lopu ja täyty koskaan. Onnea tavoitellaan epikurolaisuudessa pyrkimällä hankkimaan elämässä aina tarvittava nautinto elämän pienemmistä asioista: kuiva leipäpalakin maistuu mainiolta, kun sillä todella sammutetaan nälkää.
Kun stressaava kamppailu statuksesta ja kunniasta ja aineellisesta hyvästä vähenee, paranee usein myös elämän todellinen laatu. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että ihminen pitäisi jäädä vain vuolemaan päreitä peräkammariin. Itsensä kehittäminen tuottama syvä tyydytys ja pyrkimys eteenpäin elämässä voidaan kuitenkin saavuttaa myös vähemmän stressaavilla tavoilla kuin oravanpyörässä juoksemalla.
Käytännössä epikurolaisen tien valitseva istuu vain hetkeksi alas ja miettii mitä hän elämässään todella tarvitsee. Hän miettii mikä on vain turhaa kuorta ja kuorrutusta ja mitä hän todella tarvitsee.

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että epikurolaisuus on aikuisen ihmisen asia. Ihmisen pitää kuitenkin aina ensin saavuttaa jonkinlainen taloudellisen turvallisuuden tila, että hän voisi ottaa rennommin. Taloudellisen turvallisuuden voi kuitenkin saavuttaa lähinnä työnteon ja jonkinlaisen uran luomisen avulla.
Epikurolaisuus tulee apuun myös silloin kun ihminen ohittaa työelämässä luontaisen pätevyytensä tason. Vanha kunnon ”Peterin periaatehan” sanoo, että ihminen etenee organisaatiossa kunnes hän saavuttaa oman pätemättömyytensä tason eli etenee itselleen liian vaativiin tehtäviin.
Tässä elämän vaiheessa epikurolainen ajattelu voi olla suureksi avuksi. Jos elämän päämääräksi nostetaan oman henkisen kehityksen tukeminen ja onnen etsiminen, on työelämänkin pettymykset ehkä helpompi kohdata.

Epikurolaisuuden valitseva keskittyy niihin asioihin, jotka ovat hyvin hänen elämässään ja jotka tuovat hänelle todellisia onnen tuntemuksia. Kun rahan ja aseman tavoittelun aiheuttama stressi vähenee, jää aikaa ja mahdollisuuksia etsiä ja toteuttaa niitä asioita, joista ihminen voi saada todellisia ja aitoja onnen tuntemuksia.
Epikurolaisuus on toki todennäköisesti aina pienen vähemmistön valinta, sillä sen edustaman arvomaailman valitseminen vaatii tietynlaisen ihmistyypin ja elämäntilanteen. Ihmistyyppi, joka kokee, että hän saa tyydytyksen vain taistelusta ja eteenpäin pyrkimisestä, ei välttämättä pysty etsimään elämästään niitä hyviä ja iloa tuottavia asioita ja keskittymään niihin.

Mielestäni epikurolaisuus istuu vallan loistavasti erityisesti vihreään ajattelutapaan. Epikurolaisuus tuo erityisesti uudenlaisen filosofisen perspektiivin kasvua vierastavaan downshifting-ajatteluun. Downshiftingissä on kuitenkin loputa kyse hyvin epikurolaisesta ajattelusta ja oikeastaan eroja on vain käytetyissä termeissä. Voisi jopa väittää, että monet downshiftaajat ovat tietämättään epikurolaisia.
Epikurolaisuus tarjoaa kuitenkin selkeän eettisen ja moraalisen pohjan hyvän ja oikeudenmukaisen elämän rakentamiselle. Se on enemmän kuin kokoelma hyviä elämäohjeita; se on toimivaksi havaittu ohjelma ja menetelmä yksilön onnen etsimiseksi.

Epikuros sanoo epikurolaisuuden pohjana olevissa 40 pääväittämässä näin:

8. Mikään nautinto ei itsessään ole paha asia, mutta eräät niistä tuottavat
monin verroin suurempaa vahinkoa kuin on niiden tuottama nautinto.

15. Luonnollisen elämän edellyttämä varallisuuden taso on rajallinen ja
helppo hankkia, mutta turhamaisuuden asettamat vaatimukset eivät täyty koskaan.

17. Mutta oikeudenmukainen ihminen on vapaa ristiriidoista, kun
epäoikeudenmukainen on täynnä ristiriitoja.

21.Hän, joka ymmärtää elämän rajat, ymmärtää että haluamisen kivusta on helppo päästä eroon, jolloin elämästä tulee täydellistä. Hän ei enää tarvitse asioita, joiden saavuttaminen vaatii taistelua.

26. Kaikki mielihalut, joiden täyttämättä jättäminen ei johda kipuun, ovat
tarpeettomia. Tällaisesta halusta voi päästä eroon, jos haluttu asia on vaikea saavuttaa tai halun toteuttaminen voi aiheuttaa vahinkoa.

29. Haluistamme osa on luonnollisia ja välttämättömiä; jotkut ovat
luonnollisia, mutta eivät välttämättömiä; jotkut taas eivät ole sen paremmin luonnollisia kuin välttämättömiäkään, vaan perustuvat vain häilyviin mielipiteisiin.

(Yllä oleva teksti on alustus, jonka pidin neljännessä Nordic Epicurean Meetup -tapaamisessa Helsingissä 19.1.2013)

Alustus YouTubessa:

Seuraavassa on alustus jonka pidin 3. Nordic Epicurean Meetup -tapahtumassa Helsingissä 5.12. 2012. Kyseessä oli siis Suomen epukurolaisten kolmas yhteistapaaminen.

Epikurolaisuuden ýtimessä on 40 pääväittämää, joista lähes kaikki ovat vielä päteviä elämänohjeita yhteiskunnassa, joka on monilta osin jälleen hämmästyttävän samanlainen kristinuskon aiheuttaman pitkän henkisen pysähdyksen ajan jälkeenkin kuin 2400 vuoden takainen kuhiseva ja henkisesti avoin kauppakaupunki Ateena.
Seuraavassa omat suomennokseni eräistä epikurolaisuuden perusväittämistä, jotka mielestäni liittyvät kulutusyhteiskunnan ja yksilön kohtaamiseen.

3. Suurin nautinto on saavutettu, kun kaikki kipu on poissa. Kun tuo tila on saavutettu ja kun se on keskeytymätön, kipua ei ole sen paremmin mielessä kuin ruumiissakaan."

5. On mahdotonta elää miellyttävää elämää elämättä viisaasti, kunniakkaasti ja oikeudenmukaisesti ja on mahdotonta elää viisaasti, kunniakkaasti ja oikeudenmukaisesti elämättä miellyttävästi. Milloin joku näistä tekijöistä puuttuu, eli kun ihminen ei voi vaikkapa elää viisaasti, vaikka hän elää kunniakkaasti ja oikeudenmukaisesti, on hänen mahdotonta elää miellyttävästi."

8. Mikään nautinto ei ole paha asia sinänsä, mutta tietyt nautinnot voivat aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin on niiden tuottama nautinto."

16. Luonnollisen elämän vaatima vaurauden taso on rajoitettu, mutta turhamaisten ajatusten tuomat vaatimukset eivät lopu koskaan."

21. Ihminen joka ymmärtää elämän asettamat rajoitukset tietää, että on helppoa poistaa halun aiheuttama kipu, mikä tekee elämästä kokonaisen ja täydellisen. Silloin ihmisellä ei ole enää tarvetta hankkia asioita, joiden saavuttaminen edellyttää taistelua."

Epikuroksen mukaan voisimme elää paljon onnellisempina, jos vain voisimme tyytyä siihen mitä meillä jo on. Ongelmana on, että etsimme aina jotain uutta, joka voisi tehdä meistä onnellisempia. Epikurolaisuuden ytimessä on ajatus siitä, että on olemassa vaihtoehtoja onnen tavoittelulle vain materian tai statuksen hankkimisen kautta.
Ihminen pystyy Epikuroksen mukaan todellakin hillitsemään omia mielihalujaan sen sijaan, että hän tavoittelisi koko ajan uutta, parempaa ja suurempaa. Epikurolaisuus on myös elämäntapavalinta. Se on aina tarjolla niille, joiden elämäntilanne ja elämänasenne mahdollistavat sen oppien noudattamisen.

Juuri nyt on todellakin hyvä syy nostaa esiin Epikuroksen ajatukset todellisen onnen löytymisestä pienistä ja halvoista elämän iloista. On toki niin, että monet Epikuroksen ajatukset tuntuvat jopa äärimmäisiltä monilla tavoin erilaisessa modernissa maailmassa elävästä ihmisestä.
Epikuroksen mukaan ihmisen ei ole esimerkiksi syytä osallistua politiikkaan tai hakeutua asemiin, joissa hänellä on valtaa, sillä nämä asiat sitovat ihmistä. Toki on syytä muistaa, että Epikuroksen ajan Kreikan kaupunkivaltioiden politiikka oli aivan erilaista kuin omamme. Siihen sisältyi paljon suoranaista väkivaltaa ja rajua vallan tavoittelua kilpailijoiden suoranaisen tuhoamisen kautta. Politiikkaan osallistuminen ei ehkä olekaan niin stressaavaa ja vaativaa kuin silloin, vaan ehkä myös vaatimattoman ja hiljaista tyydytystä tuottavan tekemisen lähde. Se voi tuoda mukanaan myös ystävyyssuhteita ja ystävyyden vaaliminen oli Epikurokselle ehdottomasti tärkeimpiä asioita elämässä.

Toisaalta myös Epikuroksen ajatukset ovat myös vain korkeampia tavoitteita. Niitä ei odotetakaan kokonaan tavoitettavan aivan kuten kristinuskossa asetetaan monia kauniita tavoitteita, joita ei todellisuudessa koskaan voida saavuttaa.
Vaikkapa vihollisen rakastaminen on toki kaunis ajatus, mutta käytännön tavoitteena todellisuudessa mahdoton saavuttaa. Hyvin harva kristitty on itse asiassa valmis luopumaan omaisuudestaan ja jakamaan sen köyhille tai edes antamaan pois toisen talvitakkinsa, kuten kristittyjen tarkoin vaalima ‘pyhä kirja’ edellyttää.

Epikuroksen yli 300 teoksesta sen sijaan on jäljellä vain pieniä rippeitä ja lähinnä muutamia kirjeitä läheisille. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Epikurolaisuus oli pitkään kristinuskon suoranainen kilpailija, eivätkä monet sen ajatukset olleet sovitettavissa kristinuskoon. Kristinuskon voitettua kaikki Epikuroksen tärkeimmät kirjoitukset jätettiin kopioimatta ja ne hävisivät.
Kristinusko hävitti vielä kristinuskon syntyvaiheessa kukoistaneen epikurolaisuuden itse asiassa niin täydellisesti, että siitä ei jäänyt näkyviin jälkeäkään. Epikurokset ajatukset löydettiin uudelleen aivan uusina asioina vasta renessanssin ja valistuksen ajan alussa tehtyjen kirjalöytöjen myötä.

Vaan takaisin pääasiaan. Elämässä pitää aina olla korkeampia, käytännössä saavuttamattomissa olevia tavoitteita, joihin omaa elämää voi verrata. Me emme ole valmiita luopumaan omakotitaloistamme emmekä kannettavistamme, mutta silti voimme etsiä elämäämme suuntaa ideaaleista, joissa omaisuuden kerääminen ei ole elämän pääsisältö.
Ei kuitenkaan tarvitse edes tavoitella täydellistä onnen tilaa eli ataraxiaa, vaan voi hyvin etsiä vain vähänkin parempaa elämää Epikuroksen oppien avulla.

Epikurolaisuuden ideaalit on helppo sovittaa yhteen modernin sekulaarin humanismin kanssa hyvän elämän tavoittelussa. Tässä epikurolaisessa humanismissa elämän tavoite ei ole oman onnen maksimointi muiden kustannuksella, vaan onnen etsiminen yhteisen hyvän tavoittelun kautta.
Toki on niinkin, että koko maailmasta voi tulla hieman parempi paikka, kun yhä useampi ymmärtää, että uuden omaisuuden ja vallan tavoittelu ei tee ihmisestä onnellisempaa. Tällaisen muutoksen ei tarvitse olla näkyvä tai edes kovin laaja, jotta sillä voisi olla vaikutusta. Kun ajan henki eli zeitgeist muuttuu, voi koko yhteiskuntaa muovaava tavoitteisto muuttua hitaasti ja huomaamatta.

Epikurolaisuus ei kuitenkaan koskaan etsi valtaa tai enemmistöä, sillä epikurolaisuus on aina yksilön valinta, eikö sitä toivottavasti koskaan opeteta väkisin juuri puhetta oppimaan ymmärtäville pienokaisille eli ei käytetä menetelmää, jolla uskontojen jatkuvuus ja valta on varmistettu vuosituhansien ajan.
Ajan hengen eli zeitgeistin siirtäminen edes pikkuruisen askeleen verran pois omaisuuden ja vallan palvomisesta yksilöiden onnen ja kehittymisen arvostamiseen on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen asia, vaikka sitä ei saavutettaisikaan.

Epikuros rakensi sääntökokoelman, jonka tavoitteena oli mahdollistaa maksimaalisen henkisen tasapainon ja rauhan tavoittelu. Toisaalta hän loi mallia elämälle, joka tuottaa mahdollisimman vähän vahinkoa muille ihmisille. Uskon itse asiassa, että epikurolaisen moraalin ja etiikan opiskelu voisi olla nykyihmiselle selvästi hyödyllisempää kuin dogmaattisiin uskontoihin perustuvan moraalin ja etiikan opettelu.
Epikuros opetti kuinka toisten ihmisten kohteleminen viisaasti ja kunnioittavasti hyödyttää eniten juuri sitä ihmistä joka käyttäytyy viisaasti ja kunnioittavasti. Epikurolaisuus ei ole sitä, että olisi vapaus tehdä mitä haluaa. Yhteiskunnan asettamien sääntöjen ja erityisesti yhteisten sopimusten noudattaminen on epikurolaisuudessa ehdottomana perusolettamuksena. Kun ihminen ei ole ristiriitatilanteessa muiden tai yhteiskunnan kanssa hän pystyy parhaiten tavoittelemaan henkilökohtaista onnea.

Epikurolaisuus ei kuitenkaan ole mielestäni ainoa mahdollinen vastaus, vaan esimerkiksi Stoalaisuus ja moderni humanismi sisältävät asioita, jotka täydentävät ja rikastavat monella tapaa epikurolaisuuden viestiä.
Toisaalta modernissa maailmassa käytännössä kaikki ihmiset luovat myös uskonnoista omat versionsa.Jotkin oman uskon opit nostetaan esiin, osa unohdetaan ja jopa naapuriuskojen kauniimpia oppeja voidaan arvostaa aivan eri tavalla kuin menneen dogmaattisuuden aikana vaikkapa vain 50 vuotta sitten.

Epikurolaisuudessa todellisen onnen saavuttamisessa keskeistä on omien todellisten tarpeiden ja halujen analysoiminen. Kun ne on löydetty, pyritään luopumaan tai ainakin hillitsemään tarpeita ja haluja, jotka eivät todellisuudessa palvele onnen tavoittelua.
Epikuros totesi, että nautinnon jatkuva lisääminen itse asiassa lopulta tuhoaa nautinnon ja mitä yksinkertaisimmista asioita pystyy nauttimaan, sitä helpommaksi elämä muuttuu.

Epukuros vakuutti itse olevansa tyytyväinen tavallisimpaan ja yksinkertaiseen juustoon ja viiniin. Hän tiesi, että kun ihminen on oikeasti nälkäinen, tuottaa yksinkertaisinkin ruoka todellisen nautinnon. Tiedän toki, että nämä asiat on naurettavan helppoa vain todeta mukavassa talossa ja mukavassa tuolissa istuen. Kun asiat ovat hyvin on helppo valittaa kuinka kaikki tämä yltäkylläisyys tuhoaa meidät.
Kuitenkin jo pelkkä vallitsevan asiantilan toteaminen voi olla uuden alku ja moni muukin ihminen voisi hyötyä siitä tiedosta, että vaihtoehtoisia syvällisempiäkin filosofioita on tarjolla kulutushysterian tilalle.

Olen lupautunut puhumaan hieman aiheesta ”Epikuros ja kuolema” Helsingissä pidettävässä hienolta nimeltään ”Toisessa Pohjoismaisessa Epikurolaisten Tapaamisessa” tai ”The Second Nordic Epicurean Meetup” –tapahtumassa. Se on toki todellisuudessa vain hyvin epävirallinen epikurolaisuudesta kiinnostuneiden ihmisten kokoontuminen. Tässä alustukseni niille, jotka eivät paikalle pääse mukaan:

Epikuroksen toisen pääväittämän mukaan ihminen vain palaa kuolemassa siihen tilaan, jossa hän oli ennen syntymäänsä. Epikuros kirjoitti;

”Kuolema ei merkitse meille mitään. Ruumis, joka on hajonnut takaisin elementeiksi ei koe enää tuntemuksia, eikä tuntemuksien puuttuminen merkitse meille mitään.”

Myös Mark Twainin väitetään sanoneen, että

”Olin kuolleena miljoonia vuosia ennen syntymääni, eikä se vaivannut minua lainkaan.”

Stoalainen filosofi Seneca nuorempi puolestaan esittää sanoo Kirjeissään näin:

”On hulluutta kuolla kuoleman pelkoon”.

Stoalainen ajattelu pohjautuu paljolti samoihin perusajatuksiin kuin epikurolainen viisaus ja siksi myös stoalaisen filosofi-keisari Markus Aureliuksen sanat ovat useimpien epikurolaistenkin hyväksyttävissä. Hän kuitenkin jätti lisäksi takaportin esimerkiksi sielun vaellukseen uskoville.

”Kuolemaa pelkäävä joko pelkää tuntemuksien menettämistä tai pelkää uusia tuntemuksia. Todellisuudessa et tule tuntemaan mitään, et myöskään mitään pahaa ja jos sittenkin koet uusia tuntemuksia kuoleman jälkeen, oletkin jokin uusi olento.”

Kuolema on lopulta äärimmäisen tärkeä ja olennainen osa elämää. Itse asiassa nykyisenkaltaista elämää ei voisi olla olemassa ilman kuolemaa. Nimenomaan kuoleman mahdollisuus ja todennäköisyys ovat ajaneet evoluutiota eteenpäin miljoonien vuosien ajan. Jos ensimmäiset amebat olisivat saaneet ikuisen elämän, maapallolla ei todennäköisesti nyt olisi amebaa monimutkaisempia eläimiä.
Jokainen järkevä ihminen haluaa kuitenkin viivyttää kuoleman niin pitkälle kuin se on mahdollista. Yksilön mahdollisimman pitkän säilymisen varmistaminen on eräs evoluution myötä syntyneitä ja vahvistuneita ihmisen toiminnan kulmakiviä. Kuolema on silti äärimmäisen keskeinen osa sitä koneistoa, joka on luonut maapallolla rehottavan elämän valtaisen ja upean moninaisuuden.

Kuoleman pelko on erittäin tärkeä ominaisuus, joka varmistaa, että jokainen yksilö tekee itsensä, mutta samalla ennen kaikkea lajinsa säilymisen hyväksi kaiken sen mikä on mahdollista. Kuolemanpelkoa ei yksinkertaisesti ole mahdollista, eikä edes syytä poistaa kokonaan, sillä usein juuri se pitää meidät toimintakykyisinä vaikeissa tilanteissa.
Kuitenkin lopulta vain kuoleman mahdollistama resurssien uudelleenkäyttö tekee nykyisenkaltaisen luonnon äärettömän monimuotoisuuden mahdolliseksi maapallolla. Ihminen on aina osa luontoa, vaikka olemmekin kehittäneet itsellemme kyvyn kuvitella itsemme jotenkin luonnon ulkopuoliseksi voimaksi.

Toisaalta yhteiskunnassamme on edelleen tahoja joiden edun mukaista on ruokkia kuolemanpelkoa. Meillä on näyttäviä ja hienoja taloja joiden eräs keskeinen tehtävä on ruokkia juuri tätä pelkoa. Näissä taloissa jopa eräs tärkeimmistä sisustuselementeistä on raaka kidutus- ja teloitusväline ja näiden rakennusten seinät on usein koristelu äärimmäisen raaoilla kidutuskuvauksilla.
Talot omistava järjestö lupaa ihmisille ikuisen elämän, toki kertomatta mitä sillä oikeasti tehdään. Tämä lupaus toimii kuitenkin parhaiten, jos kuolema ilman tuon tahon myöntämää ”armahdusta” koetaan erityisen pelottavaksi ja uhkaavaksi.
Juuri siksi monille tuon järjestön edustajille kuolema ei olekaan luonnollinen ja tärkeä osa elämän loputonta kiertokulkua, vaan jopa jonkinlainen rangaistus. Monet tuon järjestön edustajat todellisuudessa kieltävät kokonaan kuoleman olemassaolon, vaikkakin tosin yhä harvempi todella enää uskoo näihin täysin katteettomiin lupauksiin.

Epikurolaisuuden käsitys kuolemasta on omiaan lievittämään nimenomaan omaa kuolemaan pohtiva ihmisen pelkoja. Väitän kuitenkin, että myös omaisten tuska voi lievittyä, jos he näkevät kuoleman olennaisena ja tärkeänä osana kaikkien elollisten olentojen elämää, eikä vain uhkana ja pelotteena.

Paljolti epikurolaisuuden pohjalta ponnistanut stoalaisuuden perustaja Epiktetus kirjoitti:

”Meidän ei tule pelätä kuolemaa tai kipua, vaan kuoleman ja kivun pelkoa.”

Oinoadan Diogenes puolestaan sanoi:

”Pahuuden taustalla ovat nämä asiat; jumalan, kuoleman ja kivun pelko sekä sellaiset mielihalut, jotka ylittävät onnellisen elämän luonnolliset vaatimukset.”

PS. Kuolema on itselleni asia, josta ajattelen nyt tietäväni ehkä jopa hieman tavallista enemmän. Sairastuin vuosi sitten parantumattomaan syöpään ja jään tuon sairauden vuoksi myös työkyvyttömyyseläkkeelle. Olen nyt hengissä yksinomaan hyvin onnistuneiden sytostaattihoitojen ansiosta ja olen viimeisen vuoden mittaan joutunut pohtimaan kuoleman problematiikkaa usein.
Ennen kuin hoidot pystyttiin viimein aloittamaan viime tammikuussa, tilanne oli niin itse asiassa hetken aikaan niin paha, että kuolema oli enää päivien kysymys. Lääkäri itse asiassa vain lähetti minut kotiin tekemään testamenttia ja hoitamaan pikaisesti viimeiset asiat kuntoon.
Onneksi kokonaan toimintansa jo kokonaan lopettanut maksa kuitenkin käynnistyi lopulta uudelleen niinkin yksinkertaisen asian kuin kortisonikuurin avulla ja olen tässä kirjoittamassa näitä sanoja.
Merkillisintä tässä kaikessa on, että en ole koko aikana pelännyt kuolemaa hetkeäkään. Luulen jopa, että Epikuroksen, Markus Aureliuksen ja heidän hengenheimolaistensa ajatusten tunteminen on auttanut ylläpitämään sitä mielentyyneyttä, jonka avulla rajujenkin koettelemusten kohtaaminen on onnistunut.

PPS. Kerron sairaudestani enemmän täällä:

http://odotushuone.blogs.fi/

Blogi kannattaa muuten lukea käänteisessä järjestyksessä eli ensimmäisestä postauksesta uusimpaan, jotta kronologia pysyisi oikeana.

Ylläpidän muuten Facebookissa eräiden tässä kirjoituksessa mainittujen filosofien fanisivuja:

Epikuros:
http://www.facebook.com/epicureanphilosopher
Markus Aurelius:
http://www.facebook.com/aureliusphilosopher
Epiktetus:
http://www.facebook.com/epictetusphilosopher

Totuus taitaa olla, että me kaikki väistämättä elämme omissa kuplissamme, jonka läpi katsottuna kuplan ulkopuolinen maailma värittyy tuon kuplan väriseksi. Tuon kuplan läpäisykyky kuitenkin vaihtelee. Toisilla ihmisillä kupla on niin vahva, että sen läpi ei pääse mitään muuta kuin kuplan väriin sopivaa tietoa, kun taas toisilla kupla päästää läpi enemmän myös muita värejä.
Väistämättä meistä aivan jokaisella kuitenkin on oma kuplamme, jonka rakentaminen on voinut kestää vuosikymmeniä. Kupla voi myös hajota, mutta ihmisluonto vain taitaa olla niin rakentunut, että uuden kuplan rakentaminen alkaa välittömästi.

Voipi olla niinkin, että tuo suojakupla on välttämätön ja ehdottoman tarpeellinen suojamekanismi, joka pitää ihmisen toimintakykyisenä ympäristössä, joka on täynnä ristiriitaisia signaaleja.
Voisi olla niinkin, että pelkkä mielenterveyden ylläpitäminen vaatii suojakuplan olemassaoloa ja laitoksissa on paljon ihmisiä, joiden kupla on hajonnut, mutta jotka eivät ole onnistuneet rakentamaan uutta kuplaa.

Henkinen suojakupla siis toisaalta estää meitä usein omaksumasta uusia ajatuksia ja voi estää hyväksymästä oikeaakin tietoa, joka on kuplan kanssa ristiriidassa. Toisaalta se myös pitää meidät järjissämme.
Olennaista ehkä onkin tuon kehittää tuon suojakuplan rakennetta ja luonnetta sellaiseksi, että sen läpi pääsee helpommin.
Uskon itse asiassa, että tuon ominaisuuden kehittäminen on mahdollista, kun ongelman tiedostaa. Pelkkä suojakuplan olemassaolon kieltäminen ei välttämättä autakaan mitään.

Tämä kaikki on tietysti itsestään selvää jokaisella ajattelevalle ihmiselle, mutta joskus tekee ainakin itselle hyvää päästä pohtimaan myös elämän itsestäänselvyyksiä.